Joulu minikuvaus
Jouluun on enää pari kuukautta aikaa, onko fiilistä? Yllättääkö joulu tänä(kin) vuonna?
Lasten tulon myötä minusta on kasvanut jouluihminen. Esikoisen ensimmäisten vuosien aikana joulu oli minulle suorittamista ja mahdottoman kiireistä aikaa. Nyt viime vuosina olen alkanut hyggeilemään, fiilistelemään ja ottamaan joulukuun suhteellisen verkkaisesti.
Viime vuonna tein pitkää päivää loka- ja marraskuun. Joulukuussa jätin tietoisesti kalenterini väljemmäksi, koska jo viime vuonna olin sitä mieltä, että joulu on vuoden parasta aikaa, niin lapsille kuin minullekin.
Minulta kyseltiin ensimmäisen kerran joulun minikuvauksia elo-syyskuun vaihteessa. Alkuun säikähdin ja heti perään innostuin. Nyt olen varannut joulun minikuvauksiin kaksi kuvauspäivää ja jos päivät täyttyvät on mahdollista, että järjestän lisäpäiviä. Kuvaukset pidetään studiollani Kellokosken ruukin alueella perjantaina 17.11. ja lauantaina 18.11. kello 10-14.30.
Tein studiolle pari kuvaustaustaa, joista asiakas voi valita millä taustalla kuvat otetaan. Alhaalla kuvia tämän vuoden joulu minikuvaus taustoista.











Kuvausaika on 30 minuuttia ja kuvausten välissä on 10 minuutin tauko.
Muutamia vapaita aikoja on enää jäljellä.
Varaathan oman minikuvauksen sähköpostitse miranappi@gmail.com
Sain hienon mahdollisuuden kertoa Ifolorille vinkkejä joulukorttikuvauksiin kotona, linkin pääset lukemaan tästä: https://www.ifolor.fi/inspiraatio/vinkit-parempiin-joulukorttikuviin